Moskvitš

auto

Moskvits on Venäläinen automerkki, jota kansanomaisesti kutsutaan Mosseksi. Neuvostoliitto aikaan kyseinen automerkki oli kaikkea muuta kuin suosittu ja siksi väitettiinkin, että nimi ei tarkoittaisikaan Moskovalaista, vaan se on lyhenne sanoista Mozhno otjehat sto kilometrov, vylezai i tsihini. Mikä suomeksi tarkoittaa: sillä voi ajaa sata kilometriä, sitten sinun tulee nousta ulos ja alkaa korjaamaan. Pelkästään tämä nimi jo kertoo kuinka epäsuosiossa auto on ollut Neuvostoliitto aikaan.

Mossen historia alkoi jo vuodesta 1928, jolloin Moskovan autotehdasta on alettu rakentamaan. Mosse auto on yhdistelmä Fordia sekä Opelia. Fordimaisuus löytyy auton koneistosta, kun taas ulkomuoto tulee Opelilta. Josif Stalin ei kuitenkaan ollut tyytyväinen alkuperäiseen Mosseen ja tästä syystä uudelleen muotoiltiin auto täysin, jonka jälkeen kyseinen auto oli neliovinen Opel Kadettia ulkoisesti muistuttava ajoneuvo. Näitä hänen suunnittelemia autoja valmistettiin noin 500 kappaletta, mikä tarkoittaa, että liikenteestä niitä ei kovinkaan paljon ollut löydettävissä.

Mosse Suomessa

Mosse oli ensimmäinen Neuvostoliittolainen auto, joita on tuotu Suomeen. Suomeen tuonti aloitettiin vuonna 1948, jolloin perustettiin autojen tuontia varten suomalais- neuvostoliittomainen yhteisyritys Oy Konela Ab. Kyseinen yritys on siis jatkanut vuonna 1937 perustetun Lauttasaren Autokorjaamo Oy:n toimintaa.

Jo vuonna 1949 alettiin Mossen lisäksi suomeen kuljettamaan Pobeta autoja. Oy Konela Ab onkin kertonut, että autoja ei tarvinnut myydä ollenkaan, sillä ne jaettiin mahdollisimman tasapuolisesti. Mosse auton eduiksi olikin lueteltu sen rakenteen yksinkertaisuus, edullinen hankintahinta ja helppo saatavuus. Nämä edut ovat verrattuna esimerkiksi, länsieurooppalaisiin ja yhdysvaltalaisiin autoihin. Toki niinkuin kaikissa autoissa oli Mosseissakin puutteita. Puutteina mainittiin muun muassa; viimeistelyn karkeus sekä heikohko suorituskyky. Vuoden 1954 lopussa Mosse oli suomen kuudenneksi suosituin automerkki. Ei paha suoritus alkuunkaan!

Mossea arvostettiin paljon etenkin maaseudulla, sillä se oli todella helppo ajoinen huonokuntoisella tiellä. Kuitenkin loppujen lopuksi vuonna 1971 Mossen myynti romahti Ladan saapuessa Suomen markkinoille. Vaikka Ladan hinta oli huomattavasti korkeampi kuin Mossen, vei Lada suomen markkinoilla voiton.

Tässä kaikki lyhykäisyydessään kyseisen automerkin historiasta. Toivottavasti saitte jotakin uutta irti kyseisestä postauksesta, saa nähdä mitä seuraavalle kerralle keksin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *