Siirry suoraan sisältöön

Ajoneuvon liikennekäytöstäpoisto

  • tehnyt
Ajoneuvon liikennekäytöstäpoisto on hyvä tapa säästää kustannuksissa

Ajoneuvon liikennekäytöstäpoisto on hyvä keino säästää auton ylläpitokuluissa silloin, kun autolle ei ole tarvetta esimerkiksi jonkin ennalta tiedossa olevan ajanjakson aikana. Liikennekäytöstä poiston kanssa kannattaa kuitenkin olla huolellinen, ettei joudu maksamaan lisäveroa unohdettuaan palauttaa ajoneuvon takaisin liikennekäyttöön. Mikäli liikennekäytöstäpoisto on tulossa sinulle ajankohtaiseksi, kannattaa jatkaa lukemista. Tässä artikkelissa kerromme vinkkejä ja huomioitavia seikkoja ajoneuvon liikennekäytöstä poistamiseen liittyen.

Kuinka ajoneuvon liikennekäytöstäpoisto onnistuu?

Auton tai esimerkiksi moottoripyörän liikennekäytöstä poisto onnistuu pelkällä Traficomin sivuilla tehtävällä ilmoituksella. Ilmoituksen teon jälkeen liikennekäytöstäpoisto tulee voimaan välittömästi, eikä sitä näin ollen voi tehdä esimerkiksi etukäteen. Myöskään takautuvasti ajoneuvoa ei ole mahdollista liikennekäytöstä poistaa. Ilmoituksen jälkeen liikennekäytöstäpoisto on voimassa toistaiseksi, eli siihen asti, kunnes ajoneuvolle tehdään liikennekäyttöönotto uudella ilmoituksella.

Vaikka liikennekäytöstäpoisto tulee voimaan heti, voi ajoneuvoa käyttää poistopäivän loppuun asti. Tämä onnistuu silloin, kun ajoneuvon määräaikaiskatsastus, liikennevakuutus, rekisterikilvet ja ajoneuvovero ovat kunnossa ja hoidossa. Mikäli poistopäivän jälkeen ajaa liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla, voi ajamisesta seurata yli 1 000 euron lisäveron maksuvelvoite. Tämän vuoksi onkin tärkeää huolehtia liikennekäyttöönotosta ennen ajoneuvon takaisin käyttöön ottamista.

Auton tai moottoripyörän liikennekäytöstä poisto – hyödyt ja huomiot

Ajoneuvon liikennekäytöstäpoisto auttaa säästämään ajoneuvon kustannuksissa, sillä ajoneuvoveron maksu päättyy ajoneuvon liikenteestä poistamispäivään. Tämän jälkeen veroa ei tarvitse maksaa, minkä lisäksi usein ajoneuvon vakuutuksessakin voi huomioida liikennekäytöstäpoiston. Tällöin tietenkin vakuutusmaksut usein vähenevät. Liikennekäytöstäpoiston vaikutuksia vakuutukseen ja sen maksuihin kannattaa tiedustella omasta vakuutusyhtiöstä. Netissä on saatavana myös laskureita, joilla pystyy laskemaan todellisen hyödyn auton liikennekäytöstäpoistolle, mikäli liikennekäytöstäpoiston aikaväli on etukäteen tiedossa.

Ajoneuvon liikennekäytöstäpoisto velvoittaa nimensä mukaisesti pitämään ajoneuvon pois liikenteestä siihen asti, kunnes liikennekäyttöönotto tehdään. Kuitenkin joitain poikkeustilanteita on, joissa ajoneuvoa voi tilapäisesti käyttää liikenteestä poiston aikanakin. Näitä poikkeuksia ovat muun muassa liikennekäytöstä poistamispäivänä ajaminen, suorinta reittiä varatulle katsastusajalle ajaminen, mikäli rekisterikilvet ja vakuutus ovat kunnossa, sekä hinaamalla ja erillisellä siirtoluvalla.

Liikennekäyttöönotto liikenteestäpoiston jälkeen

Mikäli haluat palauttaa auton liikennekäyttöön, on se mahdollista joko ilmoituksella, tai tilanteen ja auton kunnon vaatiessa korjaustoimenpiteiden ja katsastuksen kautta. Mikäli auton korjaus- tai huoltotarpeet ovat ennalta tiedossa, on hyvä keino säästää kustannuksissa tilaamalla auton varaosat netistä ja huolehtimalla korjauksesta joko itse tai jättämällä työn osuuden ammattilaisten käsiin. Tärkeintä kuitenkin on se, että liikenteessä käytetään vain asianmukaisesti huollettuja ja hyvässä kunnossa olevia, turvallisia ajoneuvoja.

Ajoneuvolla ajaminen poiston jälkeen onnistuu vain ennalta mainituissa poikkeustilanteissa ilman, että vaarana on lisäveron lankeaminen maksettavaksi. Mikäli ajoneuvon haluaa ottaa välillä käyttöön liikenteestä poistojen välissä, tulee käyttöajasta aina vähintään 10 euron arvoinen vero maksettavaksi. Kannattaakin etukäteen punnita, milloin liikenteestä poisto kannattaa todellisuudessa tehdä, mikäli tiedossa on jo seuraava ajankohta ajoneuvon käyttötarpeelle.

Ajoneuvon liikennekäytöstäpoisto museoauto- tai myyntitapauksessa

Museoautot ovat eräs esimerkki ajoneuvosta, jota ei erikseen tarvitse poistaa liikennekäytöstä esimerkiksi talven ajaksi. Museoautoista ei tarvitse muutenkaan maksaa ajoneuvoveroa, ja mikäli autossa on museoautoille tarkoitettu vakuutus, on auton käyttö rajoitettu joka tapauksessa vuodessa 30 päivään. Tällöin vakuutuksenkaan suuruuteen tai sisältöön harvemmin todellisuudessa vaikuttaa se, onko auto liikennekäytössä vai ei.

Mikäli ajoneuvo on myyty, sille ei tällöin voi enää tehdä liikennekäytöstä poistoa, vaan oikea tapa luopua verojen maksuvelvoitteesta on tällöin tehdä luovutusilmoitus. Jos ajoneuvo kuitenkin on viety ulkomaille rekisteröitäväksi tai vaikkapa Ahvenanmaalle, voi siitä tällöin tehdä ilmoituksen liikennekäytöstäpoistosta ulkomaille.

Ajoneuvon liikennekäytöstäpoisto on hyvä keino säästää kustannuksissa ja se onnistuu väliaikaisesti hyvinkin nopeasti pelkällä ilmoituksella verkossa. Mikäli kuitenkin olet tilapäisen säästösuunnitelman sijaan lopullisesti luopumassa ajoneuvostasi, etkä ole myymässä sitä eteenpäin, voit tehdä ilmoituksen lopullisesta poistosta samalla tavoin Traficomin kautta. Tällöin auto kannattaa toimittaa maksuttomasti romuajoneuvojen vastaanottopisteeseen, jossa sen asianmukaisesta romutuksesta huolehditaan.