Siirry suoraan sisältöön

Moottoripyörän museorekisteröinti

  • tehnyt
Vanha moottoripyörä tarvitsee alkuperäisiä osia.

Jos verrataan museorekisteröintiä autoihin, niin moottoripyörän museorekisteröinti vaatii vähintään saman iän kuin autotkin. Sehän tarkoittaa, että valmistumisvuoden päättymisestä on kulunut minimissään 30 vuotta. Tuo vaatimus tuli voimaan vuonna 2008 ja sitä aikaisemmin ikäraja oli 25 vuotta. Moottoripyörän on oltava lähes alkuperäisessä kunnossa, joten esimerkiksi nykyaikaiset renkaat ja jopa tarvike iskunvaimentimet ovat täysin hyväksyttäviä. Pyörissä voi olla jonkin verran pientä poikkeamaa alkuperäisestä eikä se vielä aiheuta hylkäystä. Poikkeamat kirjataan kuitenkin museorekisteriin.

Moottoripyörän museorekisteröinti ja kohtuulliset vaatimukset

Monia vuosia oli hyvinkin tarkkaa se, että moottoripyörä oli oltava hyvin samanlainen kuin alkuperäinen. Nykyään vaatimukset ovat huomattavasti järkevämmät. Moottoripyörän museokatsastus saattaa silti tuoda toisinaan yllätyksiä. Ennen kuin aloittaa oman projektinsa pyörän kunnostamisesta, on hyvä selvittää valmistuspäivämäärä sekä vuosi ja niiden pohjalta hankkia varaosakirjan. Sen avulla pystyy selvittämään tarkemmin, millaiset osat pyörään kuuluvat. Valmistajalla on saattanut joskus olla myös rinnakkaisversioita pyöristä, joten vuosimallien erot voivat olla isojakin.

Vaikka vaatimukset antavatkin hiukan vapautta, se ei kuitenkaan tarkoita, että tärkeimmistä asioista voisi tinkiä. Muun muassa kolhut, hapettumat tai ruoste eivät ole miltään osin hyväksyttäviä vaan ne on ehdottomasti korjattava. Tarkkaa on myös se, millaiset peilit ja vilkut pitää olla. Alkuperäinen väri voi tietenkin olla hiukan haalistunut, mutta sillä ei ole merkitystä, jos väri on sama koko pyörässä.

Miten etenee moottoripyörän museokatsastus?

Ennen kuin moottoripyörän museorekisteröinti voidaan tehdä, pyörä on siis laitettava kuntoon. Jos se on hyvin haasteellista, on hyvä olla yhteydessä museotarkastajaan ennen varsinaista museotarkastusta. Silloin voi varmistua siitä, että kaikki on tehty oikein eikä hylkyä varsinaisessa museotarkastuksessa tule. Museoajoneuvon tarkastaja on vastuussa siitä, että ajoneuvo on turvallinen myös käytössä. Jokainenhan haluaa sillä omalla pyörällään myös ajaa erilaisissa kokoontumisajoissa.

Moottoripyörän museorekisteröinti on mahdollista sen jälkeen, kun virallinen museotarkastus on tehty. Varsinainen museorekisteröinti tehdään katsastusasemalla, mutta sitä ennen on hoidettava paperityöt ja saatava museotarkastajalta hyväksyntä. Vasta, kun kaikki paperit ovat kunnossa ja pyörä saanut hyväksynnän, voi varsinaisen rekisteröinnin suorittaa. Museotarkastuksessa varmistetaan myös se, että pyörä niin sanotusti käy ja kukkuu eli moottori sekä hallintalaitteet toimivat.

Museotarkastuksessa tarvittavia asiakirjoja

Museotarkastuksessa tarvitaan melkoinen määrä erilaisia asiakirjoja, että tarkastus onnistuu sujuvasti. Tarvitaan museoajoneuvotodistuskaavakkeen kopio, joka on täytettävä mahdollisimman tarkasti ja tämän lisäksi ajoneuvokohtainen historiikki. Pyörästä pitää ottaa valokuvia ja näiden lisäksi rekisteriote sekä mahdollinen tullaustodistus. Jotta kaikki olisi täydellistä, pitää olla, jos mahdollista, käsikirja sekä muita dokumentteja, joista tarkastaja voi katsoa, että osat kuuluvat tähän pyörään. Museotarkastus vaatii myös jonkin verran rahaa ja vielä tänä päivänä kryptovaluutta cardano ei ole mahdollinen maksuvaluutta.

Kun omistaja on valmistautunut mahdollisimman hyvin ja kaikilla mahdollisilla materiaaleilla, on museotarkastus nopeampaa tehdä. Jos jokin asia jää vielä auki, se yleensä voidaan hoitaa jälkikäteen, ilman uutta maksua. Kun kaikki on valmista, matka jatkuu kohti varsinaista rekisteröimistä museorekisteriin. Pyöräsi ei ehkä ole maailman erikoisin moottoripyörä, mutta sinulle sillä on varmasti tunnearvoa.

Moottoripyörän museorekisteröinti onnistuu katsastusasemalla

Samalla tavalla kuin auton museorekisteröinti, myös moottoripyörä museorekisteröidään katsastusasemalla. Kun auto tai moottoripyörä on entisöity huolellisesti tai säilytetty alkuperäisessä kunnossa, sen voi viedä katsastukseen. Ja juuri tähän tarvitset virallisen ja valtuutetun tarkastajan todistuksen siitä, että ajoneuvosi on museokelpoinen. Kun kaikki kriteerit täyttyvät, katsastusasema hoitaa rekisteröinnin. Se on myös muistettava, että museoajoneuvotkin on katsastettava säännöllisesti.

Kun pyörä on rekisteröity museoajoneuvoksi, siitä ei tarvitse maksaa ajoneuvoveroa vuosittain. Ne on katsastettava myös hiukan iästä riippuen neljän vuoden välein. Tärkeää on myös muistaa, että tällaista ajoneuvoa saa käyttää ainoastaan 30 päivänä vuoden aikana eli se ei todellakaan ole tarkoitettu jokapäiväiseen ajoon.

Kun moottoripyörän museorekisteröinti on tehty, siihen ei enää saa tehdä muutoksia sekä se on pidettävä siinä kunnossa, mitä museoajoneuvolta vaaditaan. Näille kulkuneuvoille on myös saatavissa mustapohjaisia, M-alkuisia rekisterikilpiä. Se toki maksaa hiukan, mutta se sopii hyvin vanhaan tyyliin. Museoajoneuvon kunnostaminen vaatii aikaa, innostusta sekä myös rahaa, mutta se on samalla mielenkiintoinen harrastus. Osien hankkiminen onkin projektissa kaikkein haastavinta.