Olemme käsitelleet aiemmin Stalinin ja Leninin henkilökulttiin. Tänään pureudumme Neuvostoliiton historiaan Stalinin jälkeen.
Josif Stalin kuoli 5. maaliskuuta 1953, jonka jälkeen valta neuvostojohdossa hajautettiin. Maan johtoon nousi keskuskomitean persidiumi, ja julistettiin Neuvostoliitolla olevan kollektiivinen johto. Pääministeriksi ja pääsihteeriksi nimitettiin Georgi Malenkov, joka pyrki aktiivisesti nostamaan väestön elintasoa ja lisäämään kulutustavaroiden tuotantoa. Kovin pitkää uraa ei Malenkovilla ollut, kun hänet kahden vuoden jälkeen pakotettiin eroamaan pääministerin ja pääsihteerin asemasta helmikuussa 1955. Hänen jälkeensä johtajaksi nousi Hrustsov, jonka aikana suoritetussa niin sanotussa destalinisaatiossa Stalinin henkilökultti purettiin ja valtion lakeja uudistettiin. Hrustsov pysyi vallan kahvassa aina vuoteen 1966, jonka jälkeen valtion johtoon nousi Leonid Breznev.
Breznevin kautta on nimitetty ”pysähtyneisyyden ajaksi”, vaikka sillä viitatataan hänen pääsihteerikautensa loppukautta. Hänen aikansa 1960-luvun puolivälistä 1970-luvun alkupuolelle olivat erittäin nopean taloudellisen kiehityksen aikaan muun muassa koneenrakennuksen alalla. 1970-luvun ensimmäinen ja toinen öljykriisi kohonneine öljyhintoineen kuitenkin siivittivät taloutta eteenpäin vielä 1980-luvun alkupuolelle asti, minkä jälkeen kritiikkiä alkoi esiintyä.
Breznevin aikaan liittyy myös niin sanottu ”Breznevin oppi, joka on osa sotilaspolitiikaa. Neuvotoliitto tekikin intervention Tsekkosslovakiaan vuonna 1968 ja Afganistaniin 1979. Vaikka Breznev oli tukenut Hrustsovin Stalinin henkilökultin purkua, mutta astuttuaan valtaan hän aloitti puolestaan Stalinin rehabilioinnin. Hän ottikin itselleen Stalinin titteln, ja toisinajattelevien kirjailijoiden oikeudenkäynnit 1966 lopettivat kulttuurin vapautumisen. KGB sai jälleen valtaa, jota se oli menettänyt Stalinin kuoltua.
1980-luvun alussa iäkkäät puoluejohtajat vaihtuivat toisensa jälkeen. Brezneviä seurasivat Juri Andropov ja Konstantin Tsernenko. Maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatsovista tuli uusi kommunistisen puolueen pääsihteeri. Kaudellaan Gorbatsov aloitti uudistuspolitiikan, joka tuli tunnetuksi nimillä ”perestroika ja glasnost. Poliittinen ilmapiiti vapautui ja talouselämän Breznevin kaudella harjoitettua tiukkaa talouden suunnitelmallisuutta höllennettiin. 1988 Neuvostoliitto hylkäsi Breznevin opin, ja sallivan demokraattiset uudistukset Itä-Euroopassa. Tästä hyvästä Gorbatsov sai Nobelin rauhanpalkinnon 1990.
Vuonna 1989 uusidtuksia vaativat poliitikot voittivat kansanedustajien vaaleissa. Kaivostyöläiset menivät lakkoon. Marraskuussa Berliinin muuri murtui, joka johti myöhemmin Nuevostoliiton valvonnassa olleen Saksan demokraattisen tasavallan lakkauttamiseen ja kommunismin sortumiseen Euroopassa.
Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa kuitenkkin vanhoilliset koittivat kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja paransi Jeltsinin valtaa entisestään. Muodollisesti Neuvostoliitto oli olemassa joulukuuhun 1991 asti. Neuvostoliiton paikka YK:n turvallisuusneuvostossa siirtyi Venäjälle 24. joulukuuta. Gorbatsov erosi seuraavana päivänä virasta ja 26. joulukuuta Neuvostoliitto lakkasi olemasta.